keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Elämä ei ole aina ruusuilla tanssimista...

Nyt voisin todeta Karvisen toteaman "Vihaan maanataita" Viime maanatai ei mennyt putkeen millään tavalla. Jouduin aamulla jäämään kotiin, koska sain pahan migreeni kohtauksen. No päivä menikin sitten maatessa sohvalla pimeässä huoneessa. Välillä päänsärky helpotti ja sitten vähän ajan päästä rupesi kahta kauhiammin särkemään päätä. Iltapäivällä sitten neljän jälkeen päästin koirat ulos normaalisti niin kuin aina. No Hilla otti ja karkasi sitten lähimpään mehtään, mitä on aina välillä tehnytkin. Hilla tulikin sitten takaisin kotiin, kävin koirat viemässä vinttiin ja itse hain alakerrasta kahvia ja menin itse perästä vinttiin, tarkoituksena oli lämmittää vinttiä. (tästä eteenpäin ei kannata heikompi hermoiste lukea)

Kun astuin ensimmäisen huoneen ovesta sisään, niin näky ei ollut ihana. Koko huoneen lattia oli täynnä verisiä tassunjälkiä, kuin myöskin toisen huoneen lattia. Sohva, sänky, nojatuolit täynnä verisiä tassun jälkiä. Ovella minua tuli Hilla häntä heiluen vastaan, niin kuin normaalisti. Tämän takia tarkistin ensimmäisenä Mochan ja Mystin jalat, koska ne oli vähän noloina. Kun kummankaan jaloissa ei näkynyt mitään, niin otin ja katsoin Hillan jalat. Siinä vaiheessa iski paha paniikki. Hillan toisessa etujalassa ylempänä oleva yksinäinen antura vuoti todella pahasti verta. Mä koppasin koiran syliin ja lähdin itkien paniikissa pesuhuoneeseen alakertaan, jotta saan puhdistettua jalan ja katsottua kuinka paha tuo haava on. En kuitenkaan pystynyt katsomaan tuota haavaa kunnolla, otin pyyhkeen ja rupesin painamaan vuoto kohtaa, jotta veren tulo lakkaisi. Soitin heti äidilleni, koska alitajuisesti tiesin sen etten siinä tilassa pystyisi soittamaan eläinlääkärille. Äiti joutuikin puhelun alussa jo vähän painottamaan ääntään, että saa mut rauhoittumaan. Äiti soittikin sitten eläinlääkärille ja hälytti pikkuveljeni katsomaan että onko haava todella niin paha kun sanoin, minulla kun on paniikissa vähän tapana liioitella asioita. Pikkuveljeni laittoi sitten painesiteen haavakohtaan ja sitten lähdettiinkin ajelemaan kohti eläinlääkärin päivystystä. Kun pääsimme paikalle, eläinlääkäri tuli katsomaan ja antoi Hillalle antibiootin ja kipulääkkeen ja sanoi, että hänellä on vielä leikkaus mutta sen jälkeen katsoo Hillan. Veljeni tekemä paineside sai kehuja.

Siinä sitten odottelimme tuntosen ja minun paniikki kerkesi laskeakkin siinä hyvin. Sitten kun eläinlääkäri otti meidät huoneeseensa, niin Hilla sai rauhoittavan aineen ja annettiin sen vaikuttaa ja sitten nostettiin Hilla pöydälle ja avattiin side. Haava olikin pahempi, kuin silloin, kun katsoin sitä kotona. Melkein koko antura oli irti paikaltaan. Enää kolmasosalla oli kiinni anturan yläosasta. Heti kun side avattiin ja ell rupesi ronklaamaan anturaa, niin verta rupesi tulemaan ihan hulluna. Siinä sitten eläinlääri paikansi suonet jotka vuotivat ja ompeli ne kiinni. Anturassa oli kaksi suonta jotka vuotivat todella pahasti. Sitten alkoikin anturan tikkaaminen kiinni. Itse tuijotin vieressä ja välillä piti jo kääntää pää pois, kun alkoi vähän etomaan se katselu. Sitten jo laitettiinkin käärettä anturan päälle ja ell antoi ohjeistuksen miten Hillan kanssa pitää toimia. Hilla joutuu nyt anturan paranemiseen asti kulkemaan hihnalenkeillä, eikä mielellään saa velmuta muiden koirien kanssa ja tietysti pitää vielä olla pönttö päässä.

Hillalla on toipuminen alkanut hyvin. ensimmmäisen antibiootin neiti söi itse, mutta muiden antibioottien kohdalla ollaan vähän juntturoitu vastaan, kipulääke onkin helppo antaa kun laitetaan vain ruiskulla suuhun. Välillä kun käytän kauluria pois, niin heti on hampaat kiinni sideharsossa, joten Hillalla on pidettävä kauluria melkein koko ajan, koska jos neitiä kieltää puremasta harsoa, niin kahta kauhiammin jyrsii sitä. Neitonen katsookin kaulurikaulassa hyvin syyttävästi minua ja sitten meneekin mököttämään johonkin. ensimmäisen kerran kun Hillalle laittoi kaulurin niin neiti ei liikkunut mihinkään kauluri päässä. Nyt ollaan jo käyty ulkonakin kaulurin kanssa.

Hilla on varmaan telonut jalkansa ulkona. Ihmeellisintä tässä on se ettei pihassa ollut verijälkiä, kun ei myöskään kuistilla tai portaikossa. Vintistä ei löytynyt mitään mihin olisi sohaissut jalkansa. Ja yleensä pidän paikat sellaisina koira ystävällisinä. Suurin verilammikko sisällä oli sohvalla peitonpäällä, joten olisiko sitten mahdollista, että ulkonapakkasessa verenvuoto ei ole heti alkanut, mutta kun Hilla sisälle pääsi, niin nuolemisellaan sai haavan vuotamaan. Tekevälle sattuu ja sanoinkin äidille, että mulla on näiden koirien kanssa niin hyvä tuuri, että seuraava koira joka mulle tulee, niin mahdollisimman laiska kiitos!

Tälläisiä kuulumisia tänne tällä kertaa, toivottavasti seuraava kirjoitus olisi iloisempi aiheinen =)

-Henriikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti